Nähtävyydet

NÄHTÄVYYDET JA KULTTUURI

Joroisten monimuotoisissa käyntikohteissa voi kokea unohtumattomia elämyksiä. Kirkot ovat arkkitehtuuriltaan kauneimmasta päästä, ja tuovat rauhaa ja hiljaisuutta kiireisille. Välähdyksiä entisajan elämästä ja aimo annoksen tietoa saa tutustumalla eri teemaisiin museoihin ja kohteisiin.

Etelä-Savon maakuntaliiton, Etelä-Savon ELY-keskuksen ja Savonlinnan maakuntamuseon yhteistyönä on tehty nettiin kaikille avoin kulttuuriympäristösivusto. Sieltä löytyy kuvaukset kulttuuriympäristön kannalta arvokkaista alueista ja kohteista kunnittain Etelä-Savon alueelta.
Lisäksi sivustolla on artikkeleja mm. Etelä-Savon arkeologiasta, sotahistoriasta, arkkitehtuurista ja maisemista. www.esku.fi

KIRKOT

Joroisten kirkko ja kellotapuli

Joroisten kirkko on 1700-luvulla rakennettu puinen tasavartinen ristikirkko, jossa istumapaikkoja on noin 1 000. Kirkon piirustukset laati rakennusmestari Juhana Karppinen (Karp) Iisalmesta. Kirkko vihittiin käyttöönsä toukokuun viimeisenä päivänä 1795.

Saarnatuoli on toisen kirkon ajalta vuodelta 1701 ja sen sivuilla on kuhunkin peilisyvennykseen maalattu apostolin ja Jeesuksen kuva. Saarnatuolin yläpuolella riippuu kyyhkynen Pyhän Hengen vertauskuvana. Tiimalasi saarnatuolin laidassa on valmistettu Tukholmassa 1765.

Alttaritaulu on tunnetun savolaisen taiteilijan Pekka Halosen käsialaa vuodelta 1901. Sen aiheena on ”Jeesus herättää opetuslapsia”.

Kirkossa olevat urut on hankittu 1955. Urut ovat Kangasalan urkutehtaan valmistamat pneumaattiset sähköurut. Niissä on 30 itsenäistä ja kaksi siirtoäänikertaa.

Joroisten kirkko kuuluu Tiekirkko-ketjuun.

www.joroistenseurakunta.fi

Tapulikahvio ja kirkkomuseo

Joroisten kirkon kellotapuli on rakennettu vuonna 1772. Muodoltaan se on ns. pohjalainen renesanssitapuli. Alun perin punaiseksi maalatun Tapulin katolla oli ristin sijasta paanutettu piikki. Risti laitettiin Tapulin katolle ilmeisesti 1800-luvulla. Nykyisen lautavuorauksensa ja keltaisen värinsä Tapuli sai 1840. Tampereelta hankittiin kaksi kirkonkelloa, jotka soivat edelleen. Museoksi Tapulin alakerta sisustettiin 1930-luvulla.

Talvi- ja jatkosodan aikana Tapulin alakertaa käytettiin joroislaisten kaatuneiden väliaikaisena tunnistus- ja säilytyspaikkana ennen hautaamista vieressä olevaan sankarihautausmaahan.

Kellotapulissa toimii kesäisin Tapulikahvio, jossa on pieni kirkkomuseo. Kahvio on avoinna iltatori-iltoina ja sunnuntaisin jumalanpalveluksen jälkeen tunnin ajan. Tapulikahvio toimii levähdys- ja virkistyspaikkana ja tarjoaa oivan tilaisuuden kurkistaa menneitten aikojen jumalanpalveluselämään museon tavaroiden välityksellä. Kahviossa toimii myös Lähetyssoppi ja kirppis. Tuotoilla tuetaan Joroisten seurakunnan nimikkolähettien työtä.

Pyhän Georgios Voittajan kirkko

Kirkko on rakennettu Jumalan kunniaksi ja Yuri Injushinin muistolle. Kirkko on tarkoitettu tuomaan ihmisille iloa, toivoa, kauneutta, voimaa ja kohtaamisia Jumalan ja toisten ihmisten kanssa. Sen ovat rakennuttaneet pianisti Anastasia Injushina ja yrittäjä Pekka Viljakainen. Kirkossa voi suorittaa ortodoksisia yksityisiä palveluksia muun aikataulun sen salliessa. Kirkko toimii Varkauden Ortodoksisen seurakunnan alaisuudessa ja Jumalanpalvelusaikataulu löytyy osoitteesta www.ortvarkaus.net . 

Kirkko ja pihapiirissä oleva kahvila voidaan avata erikseen sovittuna ajankohtana ryhmille. Tähän liittyvät pyynnöt toivotaan lähetettävän osoitteeseen info@stgeorge.fi tai puhelimitse 044 725 7548.

Kaitaistentie 345
79690 Kaitainen
www.stgeorge.fi

MUSEOT

Karhulahden kotiseutumuseo

Talonpoikaismuseo, jonka historia voidaan jäljittää 1500-luvulle saakka. Museo on sisustettu 1920-luvun tyyliin maalaisväen kodiksi. Museossa on myös vanhojen karttojen näyttely.
Ei pääsymaksua!

Avoinna kesäisin:
1.-30.6.2016  ti-pe klo 11.00-17.00 ja la klo 11.00-15.00 (su ja ma suljettu)
1.7.-14.8.2016 ti-pe klo 11.00-17.00 ja la-su klo 11.00-15.00 (ma suljettu)

Golftie 14 A
79600 JOROINEN
puh. 040 520 5102
Sivistystoimisto

Opastus ja piha-alueiden hoito: Joroisten 4H-yhdistys 050 546 5335

 

Maanpuolustusmuseo

Museossa on nähtävää ja kuultavaa 1600-luvulta nykypäivään: mielenkiintoisia esineitä ja asioita liittyen mm. Suomen sotaan. Avoinna tilauksesta.

Vättiläntie 1696
79620 HUUTOKOSKI
puh. 0400 175 869

PATSAAT

Härkäpoikapatsas

Taiteilija Taru Mäntysen tekemä Härkäpoikapatsas tervehtii tulijoita kirkonkylän sisääntuloväylän kiertoliittymässä.

MUISTOMERKIT

Kirkkopuistossa kellotapulin vieressä sijaitsee muistomerkki Isänmaan puolesta 1918.

Kirkon vieressä on Karjalaan jääneiden muistomerkki.

Mutalan hautausmaalle on pystytetty muistomerkki Vakaumuksen puolesta kaatuneet 1918 ja Ammuttu Varkaudessa.

Joroisten lentokentällä on jatkosodan 25.6.1941 ilmataistelun muistolaatta. Joroisten taistelussa Lentolaivue 26 pudotti 13 SB-2 neuvostopommittajaa, jotka hyökkäsivät lentokenttää vastaan.