Vinkkejä ja suosituksia lasten liikuntaan

Yleiset suositukset 7-12-vuotiaille

Varsinkin kouluikäiset lapset tarvitsevat päivittäistä liikuntaa tukemaan normaalia kasvua ja kehitystä sekä hyvinvointia. Liikuntaa olisi hyvä harrastaa edes jossain määrin joka päivä, mutta tietenkään yksittäiset passiivisemmat päivät eivät ole vielä haitallisia. Pidempiä liikkumattomia jaksoja kannattaa kuitenkin välttää.

Suositellaan, että 7-12-vuotiaat liikkuisivat päivittäin vähintään 1,5 – 2 tuntia, mieluummin jopa enemmän. Palautumiselle ja unelle pitää kuitenkin muistaa jättää myös riittävästi aikaa. Pitkäkestoisia ja rasittavia liikuntasuorituksia kannattaa pienempien lasten kanssa välttää, ja suosia ennemmin lyhytkestoisia ja intervallityyppisiä suorituksia, joissa liikunta- ja lepojaksot vuorottelevat.

 

Ohjeita ja vinkkejä 7-12-vuotiaille

Koska suositus lasten päivittäisen liikunnan määrästä on melko suuri, kannattaa suositeltu määrä kerryttää pienemmissä osissa ja monipuolisesti eri liikuntamuotoja suosien, kuten 0,5 - 1 tunnin jaksoissa erilaisia pallo- ja pihapelejä pelaten.

Esimerkiksi, lapsi menee aamupäivällä hieman aamupalan jälkeen ulos pelaamaan jalkapalloa kavereiden kanssa noin yhdeksi tunniksi. Lounasaikaan lapsi syö, jonka jälkeen voi pitää parin tunnin mittaisen lepotauon ja tehdä jotain rentouttavaa. Myöhemmin iltapäivästä ennen päivällisaikaa voi mennä vaikka uudestaan ulos, ja käydä pyöräilemässä, pihapelejä pelaamassa, luistelemassa tai katulätkää pelaamassa. Tässäkin menee helposti noin yksi tunti etenkin, jos on kavereiden kanssa. Myös se, jos auttaa vanhempia esim. piha- tai kotitöissä, menee liikunnasta, kuin myös se, jos menee jalan tai pyörällä kauppaan tai harrastuksiin.

Vanhemmat voivat yhdessä lapsen sekä lapsen kavereiden kanssa miettiä, mitä kaikkea liikuntaa lähialueilla pystyy vapaa-aikana omatoimisesti harrastamaan, ja eri liikuntamuotoja kannattaa muutenkin käydä rohkeasti myös kokeilemassa.

 

Liikunnanohjaaja Anna-Maria: Liikkuvuusharjoitteita esim. taukojumppaa varten

 

Liikunnanohjaaja Anna-Maria: Motoriikkaa paremmaksi-videosarja

 

Liikunnanohjaaja Anna-Maria: Myös lapsille sopivia lihaskuntoliikkeitä

 

Liikunnanohjaaja Anna-Maria: Lähiliikuntapaikalla tehtäviä lihaskuntoliikkeitä

 

MOBO - Mobiilisuunnistus

 

MOBO-suunnistus (Suolijärvi)