Suoraan sisältöön

Kuntatieto ja hallinto

Joroinen (ruots. Jorois) on Suomen kunta, joka sijaitsi 31.12.2020 saakka Etelä-Savon maakunnassa ja siirtyi osaksi Pohjois-Savoa 1.1.2021. 

Kunta on perustettu vuonna 1631 ja sen vs. kunnanjohtajana toimii Jaakko Kuronen.

  • Asukasluku on 4 767 ihmistä (2020).
  • Pinta-ala on 711,76 km², josta 136,67 km² on vesistöjä ja 575,09 km² maata (31.12.2016).
  • Kunnan suurimmat järvet ovat Haukivesi (Saimaa), Sysmä ja Paro.

Joroisten ominaispiirteet

Joroisten ominaispiirteitä ovat kunnan kaksi taajamaa, kirkonkylä ja Kuvansi sekä maaseutumainen ympäristö, jossa maisemaan kuuluvat suuret peltoaukeat ja pitkät näkymät. Kunnan halkaisee massiivinen harjuketju, jonka yhteydessä sijaitsee myös suuret pohjavesialueet Kotkatharju, Kolma ja Tervaruukinsalo.

  • Kaitaisten kylä sijaitsee Joroisten kunnan eteläosassa. Kylä sijaitsee aivan 5-tien varressa. Kaitaisissa sijaitsee myös Pyhän Georgios Voittajan ortodoksinen kirkko ja kirkkokahvila.
  • Kerisalon kylä sijaitsee Rantasalmen rajalla lähellä Haukiveden rantaa Joroisten keskustaajamasta kaakkoon.
  • Kolman kylä sijaitsee Joroisten kunnassa noin 15 kilometriä Varkaudesta lounaaseen ja noin 10 kilometriä Joroisten kirkonkylältä.
  • Maavesi sijaitsee Joroisten kunnassa Pieksämäen ja Varkauden kaupunkien puolessa välissä. Maavedeltä on Joroisten kirkolle 18 kilometriä (tie 455). Varkauteen ja Pieksämäelle matkaa kertyy 25 kilometriä (kantatie 23).

Etäisyydet

Joroisten kunnan kautta kulkee valtatie 5, joka johtaa Heinolan Lusista Mikkelin kautta aina Sodankylään saakka.

Joroisista matkaa kertyy:

  • Varkauteen 16 km
  • Pieksämäelle 40 km
  • Savonlinnaan 80 km
  • Mikkeliin 70 km
  • Kuopioon 90 km 

Joroisten naapurikuntia ovat Juva, Leppävirta, Pieksämäki, Rantasalmi ja Varkaus.

Veroprosentit 2021

Tulovero 21,25 %

Kiinteistöveroprosentit ovat:

  • Vakituinen asunto 0,50 %
  • Muut asuinrakennukset 1,10 %
  • Voimalaitokset 3,10 %
  • Yleinen kiinteistöveroprosentti 1,05 %
  • Yleishyödyllisten yhteisöjen rakennusten kiint.vero 0,00 %
Design by Digitaali